Pääsiäisleiri Ikaalisten Eräharjussa 9-11.4.2009
Torstai- illalla aloitimme Tehotiimin suunnistusleirin Lamminperän metsästysseuran majalla Ulvaanharjun kupeessa. Puitteet olivat komeat; makuuparvella joustinpatjat ja tähtitaivas uudistetussa saunaosastossa.
Leiriläisiä oli kutsuttu paikalle 16 – Loiskeesta 8 tyttöä ja 1 poika ja vahvistukseksi Nouskilaisia 7 tyttöä.
Torstai-ilta sujui tutustuessa ja koordinaatio harjoituksia tehden. Joensuun Markku piti vielä illalla lyhyt luennon kilpailuun valmistautumisesta ja myönteisen asenteen merkityksestä kilpailuun. Pöyhösen Soile huolehti iltapalan ja sitten siirryimmekin yöpuulle (– ensin tietysti viriteltiin hiirenräpsät).
Alakerran huoneessa oli ilmeinen ”hiirivaara”. Tiina suunnitteli, jopa patjansa nostamista pöydälle – vaan ei kuitenkaan.
Perjantai aamuna oli satanut n.5 cm uutta lunta. Nyt oli myönteiselle asenteelle käyttöä! Lumi teki harjoituksista erityisen raskaita, jotten peruskuntoakin tuli hurjasti lisää.
Aamulenkin jälkeen käytiin päivän harjoitus läpi. Teemana oli suunnassakulku. Isommilta oli kartasta tiputettu polkuja pois, joten suunnalla eteneminen oli ”helppoa”.
Nuoremmat saivat poluista hieman apua, varmistaessaan sijaintiaan. Harjoitus onnistui hyvin – tytöt huomasivat miten nopeasti metsässä voi ”ryhmäytyä”....... Seuraavaan harjoitukseen sitten pidennettiinkin lähtövälejä.
Viimeisenä tarkkailijoina Tiina ja Jenny tekivät lumen ansiosta upeita ”jäkihavaintoja”
ja saattoivat näin huomata oman suuntansa oikeaksi! Viitos rastilta löytyi mm. lumienkeli. Metsässä juoksenteli myöskin Nouskin Jukka Pohjonen joka teki omia havaintojaan suunnistajista.
Harjoitukseen toi oman sävynsä myös Olgan oranssi takki, jota välillä rastilipuksi luulimme...
Lounaan jälkeen oli vuorossa vierailevatähti Outi Borgenström, joka ohi mennen muisti mainita olevansa maailmanmestari -79. Outilta saimme vinkkejä suunnitukseen,
omista kokemuksistaan ja harjoittelustaan nuorena.
Iltapäivän harjoituksen teema oli pitkät rasti välit.
Lumessa kahlaten ja aamupäivän harjoitus jaloissa tuntuen lähdimme uuteen harjoitukseen. Lähtöhetkellä heräsi kysymys: ”Miksi suunnistusleirillä aina pitää suunnistaa?” Tästä huolimatta kaikki lähtivät reippaina matkaan. Riitaojan Markku oli maastossa tarkkailijana ja Tiina jälleen perässä juoksijana. Kaikki tekivät harjoituksen hienosti loppuun ja pääsivät saunaan lepuuttamaan väsyneitä jäseniään. Parhaimmat viipyivät reitillä 2 tuntia – sitkeitä tyttöjä!
Päivällisen jälkeen ilta kului seuranauhaa punoen. Pia opetti meille, miten matonkuteista solmimalla voimme hienoja nauhoja. Illan mittaan syntyi Nouskin väreillä nauhoja reppuun, riimuja hevosille, ystävän nauhaa jne. Vain mielikuvitus oli rajana kun nauhoja solmittiin. Mymmy onnistui solmimaan jopa 6 kudetta, Jenny ja Olga väänsivät kuteesta jopa mustekaloja.
Munansuunnistus taisi olla kuitenkin se eniten tunteita herättänyt kisa leirillä.
15 rastille oli kätketty eri määrä munia iskulauseiden kera. Osalla rasteista oli jo valmiiksi käynyt ”munarosvo”, joten sieltä saalista ei tullut. Jokainen sai kuitenkin ainakin kahdelta rastilta röllin ja kiderin. Sera juoki kuitenkin kisan parhaan saaliin 4 isoa ja 5 pientä suklaamunaa. Essin ja Pian taktikointi tuotti karvaan pettymyksen – vain rölli ja kinderi. Illan motoksi jäikin ”Nopeat syövät hitaaat”. Tiina kyseli vielä illan päätteksi kuka muisti eniten lauseita rasteilta? Maiju ja Kaisu tekivät saumatonta yhteistyötä ja muistivat 11/15 – LOISTAVAA!
Lauantai aamu koitti hieman sumuisena, mutta lämpimänä. Makuupussien pakkaus, aamulenkki ja aamupala sitten oli vuorossa leiriviesti.
Joukkueet oli koottu tarkoituksella eri seuroista. Olga ja Petja, Jenny ja Pia, Kaisa ja Saina, Juulia ja Emilia, Nea ja Sera, Suvi ja Maiju, Mymmy ja Tiina .
Ensimmäisen osuuden viestinviejät ryntäsivät vauhdilla ykköselle. Kahdella ensimmäisellä osuudella ollut hajonta onnistui. Oman rohkean reitinvalintansa tehnyt leirin kuopus Jenny pääsi omalle hajonnalleen ykkösenä ja jatkoi siitä hienosti kohti kakkosta. Viestin jännittävin hetki oli toisen osuuden lähdettyä matkaan. Sera johti ykkösellä, Saina toisena ja Maiju kolmosena. Kakkoselta lähdettäessä Sera koukkasi oikelalta, Maiju eteni täsmällisen suoraan kohti kolmosta ja Saina siinä välissä hieman liikaa oikealla. Kolmosen jälkeen metsätietä juoksi Maiju selkeästi kärjessä, sitten Saina ja Sera. Maijun tasaisen varma suunnassakulku nosti Suvin ja Maijun vietin voittajiksi. Kaikki joukkueet saivat hyväksytyin tuloksen ja pääsivät maaliin. Viesti oli tosi jännittävä loppumetreille saakka.
Majan siivouksen jälkeen pakkasimme kamat ja hyvästelimme toisemme – seuraavaa leiriä odotellessa. Kiitokset kaikille mukana olleille ja leirin onnistumisen eteen töitä tehneille.